Hei! Arvaa kuka.

 

Suuren koulutehtävän palautus oli viime tiistaina. Siihen asti olin (lomallani) joka ilta koneella ja pöydän ääressä suunnittelemassa, piirtämässä, värittämässä, mittaamassa, laskemassa, miettimässä, pohtimassa, surffaamassa netissä (ei facebookissa!), vaihtamassa mielipidettä ja juomassa kahvia yöhön asti. Oli riittämätön olo.

Tehtävän palautuksen jälkeen tarvitsin nollaamiseen oman meditaatiopaikan.

 

 

Vai sittenkin virkkauspisteen?

 

Taulun? Tikkataulun?

 

Matto? Liian pieni?

Useita kysymyksiä, vähän vastauksia. Huomenna saatan mummini haudanlepoon ja olen miettinyt tämän teeman ympärillä kysymyksiin vastauksia meditaatiomatollani. Eihän elämän päättyminen ihmisen ikääntyessä yllätyksenä tule, mutta kohdallani se sai pohtimaan paljon mennyttä ja tulevaa. Asioita joita haluan neuloa kertoa ennen kuin on liian myöhäistä. Ihmisen menetys saa kaikki ympärillä miettimään oman elämänsä kulkua. Että missä kohdassa oman elämän ympyröitä mennään.

Tämän meditaatiomaton ympyrä sulkeutui kun poikani iski siihen junansa ennen päättelyäkään. Pojan mielestä se on junarata.

 

Poika saa pitää sen.

 

[ Ohje: 5 metriä köyttä, kiinteillä silmukoilla kiinni!]